Keittiön pöydän ääressä 2003

Myös tämä sepustus on kirjoitettu 10 vuotta sitten, tarkalleen 20.8.2003.

Istun keittiön pöydän ääressä kynä kädessä. Alkoi tuntua, ettei käsityö riitä, joten kokeilen kynää. Lapset lähtivät kouluun, joten talo on hiljentynyt hetkeksi. Rauhaa lisää vielä hiljainen sade ulkona. Lintulautaa ympäröi täysin tyyni, syvän ja rehevän vihreä. Lehdet kiiltävät kosteina ja puun rungot ovat osittain kastuneet tummiksi. Pieni alakulon väre on aistittavissa. En tiedä, johtuuko se minusta, sateesta vai laiskasti tikittävästä kellosta.

Koira nukkuu omassa boksissaan. Marsut eivät päästä ääntäkään, ehkä nekin nukkuvat. Nekku (kissa) on tehnyt itselle tilaa isolle rappuselle Riinan housujen päälle. Kaikki tuntuvat odottavan, että jotain tapahtuu, että talo herää jälleen eloon. Että ovi repäistään auki ja reput lentävät nurkkaan ja jokainen alkaa kertoa omaa ainutlaatuista, ehkä hiukan väritettyä tarinaansa koulukaverista, opettajasta tai muista päivän tapahtumista.

Että sen jälkeen jalkaparit vyöryvät keittiöön ja kädet tarraavat jääkaapin oveen toivoen löytävänsä jotain jännää, odottamatonta, jotain joka ei aamulla vielä lähtiessä ollut siellä. Eikä ole vieläkään. Sitten normaali kotiruokakin alkaa tuntua houkuttelevalta, kun nälkä nostaa päätään.

Sitten lapset siirtyvät olohuoneeseen, löytävät istuinpaikat, vielä TV auki ja sitten on kissojen ja koiran vuoro. Jokaiselle riittää käsipari silittämään, rapsuttamaan tai vanuttamaan edes johonkin päin. Hetken eläimet paistattelevat huomion keskipisteenä. Kiintiön tullessa täyteen ne livahtavat oven raosta omille teilleen tullakseen märkänä ja kasvien siemenillä ja hämähäkin seiteillä höystettynä sisälle valitsemaan kenen sängylle tai tyynylle kellahtavat.

Mutta vielä on hiljaista usean tunnin ajan. Laiskasti eläimet reagoivat minun verkkaisiin liikkeisiin, vessaan, sohvalle, keittiöön. Jos siitä kaavasta poikkean, saatetaan kurkistaa toisesta silmänurkasta laiskasti. TV kertoo uutisia olohuoneessa. Ei ole ihan niin hiljaista. Oli tarkoitus kertoa linnulle juomaa tarjoavasta nimettömästä sammakosta, mutta se jäi.

Keittiö suorastaan kutsuu minua tarttumaan toimeen, mutta ei ihan vielä, vielä hetki käsitöiden parissa. Vaikka pöydällä tämän vihkoni ja kyynärpääni lisäksi onkin tyhjentynyt kurkun muovikääre, jonka vieressä odottelee Rikun lautaselta eilen livistänyt, nyt jo hiukan kuivettunut perunan pala.

Tyhjä talouspaperirulla vartioi näkymiä ulos, mutta ei yksin. Kaverinaan sillä on termospullo, hiukan arvokkuuttaan menettäneenä. Siltä nimittäin puuttuu päällimmäinen silinteri, on vaan pelkkä lättähattu. Ja musta maljakko , joka yrittää ylväästi pitää pystyssä jo aiemmin kuivuneita ripsureuna-angervon kukkia. Taitaa siinä olla kultapallon oksakin, joka heti nöyrästi laski päänsä ja kuivui sitten siihen. Ehkä maljakkoa vielä onnistaa, kunhan kultapiisku saa kukkansa auki.

Juustokupukin ihmettelee tyhjää olemustaan pöydällä. Päälle on kyllä laitettu pino Aku Ankkoja, mutta sisus on aivan tyhjä. Se kyllä on nähnyt aivan täysinäisen, kauniin keltaisen juuston häviävän jääkaapin ovesta sisään, suojanaan vain ruma, rapiseva muovipussi. Se uskoo ja luottaa saavansa juuston vielä suojaansa ennen pitkään. Onhan kupu nyt sentään toista kuin samea muovipussi. Siispä se odottaa rauhassa, että se löydetään Aku Ankkojen alta.

Muutama voinen veitsi on jäänyt odottamaan pöydälle joko tiskikoneeseen päätymistä tai karkeita kissankielen lipaisuja riippuen siitä, kuka ehtii ensin. Hylätty, yksinäisen näköinen, pureskeltu ja jo makunsa menettänyt purkkamöykky möllöttää Euromarketin kuitin päällä. Se päätyy roskikseen, mikäli ei koiran ulottuva kieli yhätä siihen ensin. Siinä kyllä menee äkkiä kuittikin sitten.

Yksi Aku Ankka on jäänyt pöydälle auki, mahdollisesti leivän loppuessa siinä kohden. Pöytää koristavat myös mikroskooppisen pieni kurkun nysä seuranaan porkkanan nysä, joka ei ole yhtään kurkkua isompi. Ja on siinä vielä tuoremehupurkista irti reväisty kulmakin. Ja johtopaikalla pöydän päässä on pino englanninkirjoista, vihkoista ja päällimmäisen tietysti Aku Ankka.

Toivottavasti jonkun näiden odotus päättyy ennen kuin taksin, tuskin kuuluva, ääni hetkeksi kierähtää pajan kulmalla tai ennen kuin mopo yrittää uutta nopeusennätystä pajalta navetalle pysähtyen äkkinäisesti juuri ennen navetan harmaata tiiliseinää.

Aurinko yrittää epätoivon vimmalla kurkistaa paksun pilvipeitteen läpi. Sen verran onnistuen siinä, että saa viholle piirtymään jo kirjoittavan käden varjon. Nyt kuuluu jo joutsen-käsityön äänetön kutsu, johon vastaan heti täytettyäni keittiön odotukset.

Joten se keittiön pöydän tunnelmista  näin elokuisena aamuna.